torstai 24. toukokuuta 2012

"Normaali"



Jos lasten kasvatus on ollut vaikeaa, niin kannattaa kokeilla sijaisvanhemmuutta. Niin monta on "oikeaa" ohjetta kun on neuvojaa.
Jos lapsi on kokenut kovia, on ymmärrettävää että hän ei käyttäydy aina niinkuin "normaali" lapsi. Mutta jokainen sijoitettukin lapsi on yksilö oma itsensä, he eivät ole yhtä ja samaa harmaata massaa, jotka käyttäytyy huonosti, varastaa "normaaleiden" eväät välitunnilla ja potkii mummoja kaduilla.
He ovat lapsia jotka on kokenut paljon sellaista mitä moni "normaali" aikuinenkaan ei ole joutunut kokemaan koko elämänsä aikana.

 On hyvinkin ymmärrettävää, että jos ei ole koskaan ollut sylissä, ei myöskään osaa pitää sylissä. Jos kukaan ei ole koskaan komentanut, ei ymmärrä mitä se tarkoittaa. Tai jos on tullut turpiin oikein kunnolla, on väkivalta opittu käytösmalli. Jos on oman isän tai äidin, sedän tai papan kynsissä ollut raiskattuna, kuinka voi luottaa? Ja kuinka seksuaalisuudesta voi koskaan tulla "normaalia"
Entä jos onkin ensimmäisen vuotensa elänyt kuin koira, kontaten alasti huumeneulojen ja tyhjien pullojen keskellä. Kuinka oppii perus luottamuksen joka opitaan ensimmäisen kuukausien aikana. Tai sen kuinka edes otetaan kontakti toiseen ihmiseen, se myöskin opitaan jo ihan pienenä.
 Entä jos herää yöllä siihen kun isä on tappanut äidin ja poliisit ja sossuntädit tulee hakemaan? Entä jos juuri puhumaan oppinut huuta yksin kerrostalon rappukäytävään postilaatikosta "apua" Tai jos vanhemmat on aina kännissä, joutuu itkemään itsensä uneen, nälkäisenä. Ja joskus jos oikein itkee voidaan painaa tyyny naamalle, ravistella.

Ei tajuta, että ihan meillä Suomessakin tapahtuu ihan kauheita asioita suljettujen ovien takana. Kauhistellaan suden jälkiä kaupungin laitamilla. SE voi tappaa lapset, kuitenkin lapsen kuolemaan on useimmin syypää Oma isä tai äiti.

Kaikesta tästä huolimatta, nämä lapset (lähes kaikki) oppivat luottamaan, rakastamaan vastaanottamaan rakkautta. Kun he pääsevät turvalliseen ympäristöön rakastavien ihmisten keskelle. Pienet hajotetut enkelit, jotka ovat täällä avaamassa "normaalien" ihmisten silmiä. Auttakaa, anoo nuo pienet silmät, vaikka suu sanoo, että kaikki on hyvin.
 "Kohtaa pelkosi!" on usein annettu ohje. Miksi se ei pätisi myös näihin lapsiin? Sijaisvanhempien tehtävä on vahvistaa lapsi niin vahvaksi, että hän pystyy pelkonsa kohtaamaan ja voittamaan! Sijaisvanhemman tehtävä on olla paikalla silloin kun "paha" lapsesta ulos tulee. Se tulee äänenä, lyönteinä, potkuina, raivona. Nuo tunteet on viellä saatava suuntautumaan johonkin muuhun kun toiseen ihmiseen tai eläimeen.
On opetettava halaamaan, suukottamaan, silittämään joskus jo isokin lapsi. On opetettava koskettamaan rakastavasti. On annettava korjaavia kokemuksia. On opetettava ettei yksi kaljapullo tarkota sitä että yöllä isä hakkaa äidin. Tai että jos vanhemmat tappelee, sekin on normaalia, eikä ketään lyödä. Tappelun jälkeen sovitaan ja annetaan suukot ja halaukset.
 Ja jokainen voi vaan miettiä, mitä tuntuu tämmöisen lapsen rakkaus, se suukko ja halaus. Kun oikeasti ilman ohjausta "laita kädet kaulalle" ne kädet tulee kaulalle, silmiin napittaa pienet silmät ja suukkokin tulee.

Niin paljon näillä lapsilla on ja niin paljon heiltä puuttuu. Väkivalta ja päihteet on heille "normaalia"

Joskus tekee hyvää katsoa elämää toisen silmin.......




keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Juhlat!!!

Peikko kuunteli kiltisti, välillä laulellen ja taputellen 40minuuttia Keijun tarhan kevätjuhlaesitystä!!

Siinä kaikille aadeehoodeetä! HA!! Minun Peikko <3

tiistai 8. toukokuuta 2012

Unohda uutiset, Bloggaa rakkautta!!

Murhia, raiskauksia, rattijuoppoja, ruumiita kauppakeskuksissa, koulujen parkkipaikoilla, terroristejä, eläinrääkkäystä, pedofiliaa, insestiä, sotia, korruptiota, kuolemaa, surua, kauhua ja loppukevennys, sekä sää ja naapurimaiden kuninkaalliset.

Siinä on meidän Uutiset. Näiden asioiden äärelle ihmiset kasaantuu jokapäivä, monta kertaa. Näitä asioita luetaan lehdistä, mehukkaimmat kammotukset on koottu Lööppeihin. Huutamaan hirveyksiään silmillemme. Leskiltä kysellään "Miltä nyt tuntuu" Lapsensa menettäneiden vanhempien kyynelten kostuttamat silmät anoo kuvissa helpotusta. Näistä jauhetaan vakavalla äänellä huoltoaseman kahvipöydässä ja kampaamoissa, kunhan on kerrottu oma terveys tilanne ja puolison.

Ihmiset janoaa ihmeitä ja niitä tapahtuu kokoajan! Selviytymistarinoita, syntymiä, auttamista, ystäviä, rakastumisia, vuosien takaisten ystävien jälleennäkemisiä, voittajia, asioita jotka voimaannuttaa kuulijaansa.

On ihmisestä kiinni kummalle haluaa antaa vallan, kumpaa haluaa lisätä. Negatiivisyyden syövereihin on helppo upota, mutta kun kerran sieltä pois pääsee, ei enää halua takaisin. Onko myös helpompi katsella uutisista kuinka joillain menee viellä huonommin kuin itsellä?
Ihmisten pitäisi unohtaa kaikki miten ajattelee ja aloittaa alusta. Rakentaa elämä positiivisuuden varaan. Pelätäänkö epäonnistumista niin paljon että ei edes uskalleta yrittää..hehkuttaa..tuulettaa.. olla iloinen, onnellinen, nauraa ääneen, siis oikeasti NAURAA!

On helppoa syyttää toisia jos itse ei onnistu.  On helpompaa vaatia toiselta kuin itseltään. Mutta ketään muuta ei voi muuttaa, keneltäkään muulta kuin itseltään ei voi vaatia mitään. Koskaan ei ole liian myöhäistä alottaa omaa muutostaan. Vaatii vaan hieman rohkeutta sanoa että "Hupsista saatana, tein väärin!"

Pistämpäs tähän linkin miehestä joka voisin olla minä... jos olisin kuunnellut lääkäreitä ja jos olisin mies. Murtunut selkäranka ja polvet siinä kunnossa että "Ei näillä voi juosta, tukia pidettävä kokoajan"
En ole antanut valtaa "vioille" vaan olen jopa aloittanut juoksemisen, jep, juoksen edelleen!
 Mitä erilaista näille polville voi  lenkillä tapahtua kun kotona touhutessa?
Vai jäänkö sohvalle makaamaan ihan vain siksi, että polvilumpio ei pysy paikoillaan?
Vai olisinko sittenkin oma henkilökohtainen ihmeeni, selviytymistarina?

Ei kauhean vaikea valinta, pitää vain opetella seisomaan päällään ;)

http://www.youtube.com/watch?v=qX9FSZJu448&feature=player_embedded



lauantai 5. toukokuuta 2012

Monena iltana olen tänne jotain kirjottanu ja sitten tekstin pois pyyhkinyt.. Isot asiat Sijaisvanhemmuudesta on mieltä askarruttanut. Olen yrittänyt ajatuksia lenkkipolun varteen tiputtaa ja maahan kaivaa, ei onnistu. Saisinkohan niistä nyt edes osan "paperille"

Vaikein asia Sijaisvanhemmuudessa on lapsen Juuret.. ehdottomasti.. Lapsi on lapsi, lapsen kanssa pärjää tapahtui mitä vaan. Lapselle haluaa vain parasta.

Mikä sitten olisi lapselle kaikkein parasta? Parasta olisi elää onnellisena omien vanhempien kanssa.
 Se on lapselle parasta. Siis minun tehtäväni on kaikin keinoin tukea Peikon ja hänen vanhempiensa välejä. Saada Peikko tajuamaan että vanhemmat rakastavat häntä vaikka eivät ole läsnä, vaikka he eivät tulisi tapaamisiin, vaikka heitä ei näkisi ikinä. Vaikka kaikki onkin sujunut hyvin, on varauduttava kaikkeen. Minun on oltava valmis kertomaan asiat Peikolle niin että hän ne ymmärtää. Niin että hän pystyy näkemään rakkauden ongelmien takaa.

Ennen kun Peikko oli meille muuttanut, Keiju kyseli, miksi Peikko ei asu omassa kodissa? Vastasin, että siksi koska  vanhemmilla on ollut niin kiire ja aikuistenasioita ja ongelmia paljon, että he ovat joskus unohtaneet antaa Peikolle hyvänyön suukon ja halauksen. Keiju järkyttyi jo tästä, koska illan suukot ja halaukset on maailman tärkeimmät. Joten olkoot sanani sujuvat kun lisää kysymyksiä tulee...

Peikon suvusta en ole tavannut vielä muita kuin vanhemmat. Nyt pitäisi kovasti poikaa ikävöivä mummo saada mukaan kuvioihin. Ja ei hitto, mua jännittää melkein yhtäpaljon kun aikonaan anopin eka tapaaminen.

Minun tehtäväni on rakastaa Peikkoa.
Minun tahtäväni on hoitaa Peikkoa.

Hän ei ole minun, hän on itsensä, hän on isiensä poika. Maailmankaikkeuden matkaaja. Minulla on kunnia hänen kasvuaan seurata. Ja jos joskus koittaa se päivä, että hän lähtee, on minun tehtäväni avata hänelle ovi.

Tänään silmiini osui Kaarlo Sarkian runo, joka kosketti.. ja vähän itketti ja on vaan niin totta


 Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.

Älä haudoille elämää lymyyn kulje;
Ei kuolema sinulta oviaan sulje.
Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen raunioilla,
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.

Ole vapaa kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin