keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Muumimaa

Nyt on Peikkokin päässyt Muumimaahan :D Ei ollut ihmetyksellä rajaa kun pääsi Pehmoisia Muumeja halaamaan! Keiju tanssahteli ympäriinsä ja Isi ihmetteli miksi taas tulimme sinne "helvetin esikartanoon" :D Satoja törmäileviä rattaita, itkeviä sokerihumalaisia lapsia ja ruotsalaisia.Yritin sanoa, että ajattelee niin että sielä ei ole ketään muita kuin me. Jokainen on kuitenkin vaan niin huolissaan että omat lapset pääsee muumeja halaamaan ja eivätkä häviä vilinään. Ei kukaan ehdi muita vahtaamaan.

Ja lopuksi, ne muidenkin lapset oli ihan kiltisti. Vilinää piisasi, mutta pääsääntöisesti kaikki sujui hyvin. Kerran teki mieli mennä neuvomaan erästä nuorta isää. Pieni n3v poika, selässään apinareppu, apinalla piiiiitkä häntä, josta isä sitten piteli kiinni. Poika sojahteli ihan ilman mitään tolkkua ja kiukutteli. isä yritti loputtoman kauan keskustella ja neuvotella pojan kanssa. Eihän se onnistu, tai neuvottelun lopputulos oli joka kerta (näin nää aika monta kertaa) se että apinareppuinen selvisi neuvottelusta voittajana. Olis niin tehny mieli sanoa, että ota se poika syliin ja vie se sinne vessaan/syömään/pois sieltä muumitalosta. Äläkä kuuntele sen jupinoita. En sanonut, lähetin paljon myötätuntoa ja napakoita ajatuksia :)

Peikon käyttäytyminen Isiä huolestutti kaikkein eniten, huoli oli turhaa. Kateissa oli se lapsi joka juosta kirmaa päätä pahkaa joka suuntaan meistä välittämättä. Peikko istui kuin tatti rattaissa. Kävi halaamassa Muumit ja palasi rattaisiin. Keiju käyttäytyi myös alkujännitysitkusekoilun jälkeen moitteetomasti! Ihanat <3

Illaksi kylpylään polskimaan ja sitten ensimmäinen yö vieraassa paikassa voi alkaa. Kops, sänkyyn kun Peikko pääsi, hän nukahti heti ja heräsi aamulla iloisena. 
Aamupalat ja ruuat meni myös muksiematta. Keijukaan ei pudonnut yöllä kertaakaan sängystään. :D

Eli lapsemme käyttäytyivät todella hyvin! 

Peikko menee muutaman viikon päästä hoitoon, uusi aika elämässämme alkaa. Toivottavasti häntä on tarpeeksi vahva, että muutos sujuu mahdollisimman kivuttomasti.

Huoli on minulla suuri, ja huolta ei vähennä se kun alueemme päivähoidon pomo kysyi minulta hoitopaikkaa mietittäessä "Pärjääköhän se hoitaja tämän pojan kanssa?" MITÄ?!? Jos on parikymmentä vuotta ollut perhepäivähoitaja, niin miksi ei pärjäisi 2vuotiaan kanssa? 

Siksikö, kun on Sijaislapsi? 

Ensimmäinen asennevamma-ammattilainen on kohdattu, toivottavasti myös viimeinen!!


lauantai 21. heinäkuuta 2012

Päänpurkua

Kuinka monta kertaa viimeisen puolenvuoden aikana olenkaan ajatellut, "Olisi tää elämä voinut olla helpompaakin"  Keiju on edelleen, omien sanojensa mukaan, ikuisesti vihainen siitä, kun Peikko meille muutti.  RakasAviomieheni ja Pikkuinen Peikko ovat hyvin samanlaisia, ja kyllä rätisee. Mutta myös lystiä ja käkätystä piisaa, kun herrat alkaa hassuttelemaan.
Kuitenkin Peikko isin kotiin tullessa hihkuu innosta ja huutaa ISIIIIIIIIIIIIIIIIII!!! Ja Peikko seuraa Keijua kaikkialle. Sitä sitten kiukkuiselle Keijulle selitin, että Peikko seuraa häntä siksi kun tykkää Keijusta niin paljon. "Kuinka se voi musta tykätä kun kiusaan sitä niin paljon!?!" Niimpä.... (kops, otsa seinään:D )

Elämä olis ollut todellakin paljon helpompaa yhden lapsen kanssa, ja voi miten se olisi ollut helppoa ilman lapsia.. Hmmmmm.. Olisko se sitten ollut tylsää. Oltaisko elämämme loppuun asti haaveiltu lapsesta. Oltaisko reissattu, harrastettu, asuttaisko rivitalo kaksiossa.. No se on selvää, että erilaista se olisi ollut.
Onneksi nämä ajatukset tullee ja ne myös menee, kaikella rakkaudella itseäni kohtaan puhallan moiset ajatukset tuulen vietäväksi. Tämä on minun elämää, minua on alettu jo 14 vuotiaana elämän toimesta kouluttamaan perheelleni äidiksi. Ja, ei, en vaihtaisi yhtäkään päivää, en edes niitä pahojakaan, lapsettomaan helppoon arkeen. Vaikkakin ymmärrän heitä, jotka niin valitsevat.

Pääni "purkamiseen" kirjottaminen on ollut todella tehokas. Tapahtumia on ollut kaikenlaisia, kaikki haluaisin tänne kirjottaa, mutta vaitiolovelvollisuus sitoo sormeni. Mutta onneksi asiat on silti ilmeisen hyvin. Ne asiat jotka eivät sanoiksi tänne päädy, hikoilen juostessani. Muutama päivä sitten juoksin 10 kilsaa! MinÄ!!! Ihminen jolle sanottiin vuosi sitten että polvet on leikattava, tai en kohta pysty edes kävelemään. Kymmeneen kilometriin mahtuu monta ajatusta ja asiaa ;)

RUN FORREST RUN!!!!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Postaus piiiitkästä aikaa

Alkukesän suvantovaihe on muuttunut ilmeisesti 2 veen uhmakkaaksi uhmailuksi.
 Pikkuinen Peikko mellastaa silmät kiiluen ja huutaa KAAKKIIIIIII. "Kuulkaas nuoriherra meillä ei ole karkkia" KAAAAAKKKKIIIIIII" "ei ole" Silloin lentää kenkähylly tyhjäksi. No onneksi Peikko on kiltti, kipakan komennon jälkeen kengät kerätään yhdessä takaisin hyllyyn ja anteeksi pyyntö ja suukko tulee jo pyytämäti.
Vaikka vauhtia ja melskettä riittää, silti odottelen niitä sijaivanhemmuuden vaikeita juttuja. Viimeksi Peikon sossun kanssa jutellessa ihmettelin tuota ja vastaus oli, että asioista voi ajatella niin erilailla.
Elämä on opettanut että turha stressaaminen asioista joille ei mitään mahda on ihan turhaa. Ja stressaavaa!!!
Moisesta ajatusmallista irti päästäminen on ollut vapauttavaa. Ei ehkä helppoa, mutta kannatti!

Mielikuvissani sijaislapsi istuu kantotuolissa, sijaisvanhemmat kannattelee yhtä nurkkaa, biovanhemmat yhtä , sossut yhtä ja yhteiskunta(koulu/hoitopaikka yms) yhtä nurkkaa. Jokaisen tehtävä on tärkeä, jos joku tippuu pelistä on muiden taakka raskaampi. Mutta kaksikin kantajaa jaksaa lasta kantaa. Lapsen kannalta sijaisvanhemmat ovat kuitankin ne joiden panos on ehkä tärkein. He ovat läsnä arjessa, ottavat vastaan suukot ja iskut. Mutta hekään eivät pysty työtään yksin tekemään.

Meidän onni on aivan mahtava Sossu, jokainen lukija voi lähettää hänelle kauniin ajatuksen, värikkään perhosen tai hymyn. Olen niin kiitollinen hänestä. Toivottavasti kauan työssään jaksaa!!

Oma tasapaino ja rauhallisuus on ollut taas koetuksella, mutta sitähän se elämä taitaa olla. Ukkosmyrsky raikastaa kummasti helteistä päivääkin ;)

Ihanaa kun on kesä <3