torstai 19. syyskuuta 2013

Tiktaktiktak

Arki soljuu vieden ajatukset kohti aikaa kun meillä on 3 lasta. 9.10 on jo aika lähellä. Iso maha alkaa tuntua omalta ja ahdistukset on jäänyt taakse. Ilolla odotan uutta tulokasta.
Paljon vaikeampaa tämä on ollut kuin adoptio- tai sijaislapsen odottaminen. Itsensä kanssa joutuu painimaan ihan eri asioissa. Adoptio- ja sijaisäitiys vie vain (hahahahahah) mielen, tämä vie myös ruumiin itsemääräämisoikeuden. Enää en malttamattomana odota lapsen syntymää, vaan nautin kantapäistä kylkiluiden välissä. Eikä lääkärikään antanut mitään toivoa, että lapsi tulisi etuajassa. Niin on paikat kiinni ja maha ylhäällä.

Reilu kuukaus on mennyt vihdoin ilman mitään sen kummempia oireita. Ehkä töistä pois jääminen osaltaan oli helpottamassa taakaa. Vanha ihminen tämmöstä nyt vielä tekemään... on tääkin. Ja nythän se on sitten alettava ajattelemaan ehkäsyäkin. Ihan uusia asioita minulle. 1 lapsi aina tavallaan. Jos maailmankaikkeus keksii vielä uudenlaisen keinon lapsen meille antaa, niin tänne vaan :D

Peikko on päättänyt, että vauva nukkuu hänen vieressä. Aikovat leikkiä rekoilla ja nauraa! Keiju suunittelee naamaria, jota pitää päässä kun vauvaa syöttää, ettei se aivasta ruokia naamaan.
Ja koska iltaisin minun toisessa kainalossa sohvalla on Keiju ja toisessa Peikko, mihin vauva laitetaan? "isille!! letku ja hana (?) tissiin ja siitä voi isi vauvaa ruokkia!!" Ei oo Peikko ihan pöhkö, tuommoisen suunitelman keksi :D :D

Edelleen ihmisiltä saa kuulla "Ihanaa, että saatte oman lapsen!" kommentteja. Se on aika outoa...  Ja ehkä vähän loukkaavaa. No tämä mysteeri selviää piakkoin, tunnenko biologista lasta kohtaan jotain erilaista. Mielenkiintoista. Ja pelottavaa. Voiko joku mennä näiden kahden edelle. Se olisi väärin Keijua ja Peikkoa kohtaan, koska he ovat meidän omia lapsia. Aivan käsittämättömän rakkaita. Mikä tunne tästä muka puuttuu? Olenko joskus käyttäytynyt niin, että nämä ei olisi omia? Onhan raskaus kokemuksena ihan toisenlainen ja se on mahtavaa, että tämän saan kokea. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että minulla on jo 2 OMAA lasta <3