keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Väliaikatiedote Metsärannasta

Kiitos kaikille onnitteluista! Vauvanen on huomenna jo 2kk! Uskomatonta.

Meidän arki sujuu vauhdikkaasti. Vauva on onneksi hyvin helppo tyyppi, syö, nukkuu, höpöttää ja naureskelee. Osaa se onneksi vähän itkeäkin ;) Kyllä se on oikea onnenmies! "Äiti miten ihana vauva sun mahasta tulikaan!" Sanoo Peikko lähes jokapäivä. Aamulla ensimmäisenä pitää vauvalle antaa suukot. Sisko kantelee ja höpöttää vauvan kanssa ja vauva nauraa. Vauva on sisarusten mielestä ihana, minä en sitten niinkään.... mustasukkaisuus kohdistetaan minuun. "Sulla ei oo enää aikaa mulle!! Kaikki ilo on kadonnut mun elämästä!!!" Keijulla ottaa ehkä kaikkein koviten tää uusi tilanne... kun on koulussakin käytävä ja äiti ryökäle vaan kotona poikien kanssa.

En olisi 7 vuotta sitten joulupäivänä tyttöjen kanssa pyöreän pöydän ympärillä horistessa uskonut, että kohta mulla olisi suurperhe.... taidettiin siinä se pöydän äärellä kyyneleitäkin vuodattaa asian tiimoilta. Keiju olikin jo olemassa, mutta ei vielä kuukauden päästä tapahtuvasta äitiydestä ollut hajuakaan.

Vauvan myötä Peikko heräsi kyselemään kenen mahasta onkaan tullut... Kyselee minulta syvälle silmiin katsoen "olinhan sinun mahassa" mummi onkin sitten seuraava vaihtoehto.
On pienen niin vaikea tätä tilannetta ymmärtää... Peikko myös kutsuu minua välillä omalla sukunimellään...  Mutt meidän perheessä muilla on eri sukunimi. Onneksi Musti suostuu ilomielin Peikon kanssa saman nimisiksi :D

"Onko tämä talo meidän yhteinen?" No tietenkin! "Jeeee! Meillä on mahtava talo!!!!!"  Eli Peikko miettii tarkasti asioita ja sitä kuinka me kuulutaan yhteen, vaikka nimet onkin eri. "Kun mä olin ensin vauva ja sitten me nähtiin ja sitten musta tuli **** ja sitten mä tykkään susta!!!!" Voi rakas :D juuri niin :D Ja joku pitää lapsia tyhminä!!!!

Arkea pyörittäessä meinaan välillä itse kadota. Aina joku muu menee minun edelle. On ajateltava kolmea ihmistä ennen itseä, ja se tuntuu välillä hieman rankalta. Nytkin kuin ihmeen kaupalla pojat nukkuu... siis molemmat!!!!
Muutama päivä sitten sain itselleni hetken, pääsin yksin saunaan!! Ja kappas sieltä ei tullut enää löylyä.... siellä istuin lauteilla ja itkeä vollotin, kunnes käänsin kiukaaseen lisää lämpöä ja saunoin. Isännälle kun tätä kerroin niin jo nauratti :)

Sektiohaava alkaa paranemaan, vauvanen on pari kertaa suostunut juomaan pullosta. Taidan kohta päästä taas salille ja JUOKSEMAAN!!!!!! Aamupäivän kävelyt Peikon, vaunujen ja koirien kanssa ei ole ihan rentouttavimmasta päästä.... onneksi Musti reippaana poikana astuu mukaan hommiin. Sille on omat valjaat ja aisat. Peikko pääsee tyylikkäällä kyydillä. Musti ihana ei tarvitse edes hihnaa kun se on niin tärkeässä hommassa ♡

Kaikenkaikkiaan olen selvinnyt helpommalla kun kuvittelin. Huima vuosi takana. Keijusta on tullut reipas koululainen, Peikko on kuin kuka tahansa 3v poika, kiltti pieni tissiposki tuhisee menossa mukana. Isännän koulu loppusuoralla. Minä kotirottana, onnellisena semmoisena.

Ei haittaa pimeys! Elämänilon tuoma sisäinen lamppuni valaisee mukavasti! Välillä jos vähän vituttaa, niin se lamppu ei siitä hirveästi himmene ♡

6 kommenttia:

  1. Isot onnittelut koko perheelle! En ollutkaan hetkeen käynyt blogisasi. Taas muistin miksi blogiasi lueskelen. Tekstiisi on jotenkin voimauttavaa arjenkuvaa. Ja ehdottomasti välillä pitääkin vähän vituttaa.

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Löysin blogisi sattumalta. Kiitän sinua harvinaisen tarkkanäköisestä elämän analysoinnista. Huomaa, että olet tullut miettineeksi asioita siitä kuuluisasta toisesta näkökulmasta myös. Ei ole elo niin mustavalkoista, kun viitsii ajatella itse ja vielä luottaa ajatuksiinsa! Olen sijaisäiti minäkin ja niin tuhannesti todennut, etteivät parhaimmat asiantuntijat eivätkä viroissaan viisaat tiedä sitä totuutta, minkä me lapsen kanssa arkea elävät tiedämme. Niin monesti olen ollut eri mieltä yhden jos toisenkin spesialistin kanssa. - Ja yleensä oikeassa. Sijaisvanhemmuuden alussa olin paljon sinisilmäisempi monessa asiassa. Valitettavasti auktoriteettiusko on sittemmin vähentynyt. Tässä tehtävässä tulee joskus niitä tilanteita, jolloin apua tai tukea ei enää saa mistään - asiat ovat niin vaikeita. Silloin itseluottamus ja lapseen uskominen kantavat. Eteenpäin mennään omalla tyylillä, eikä sitä pidä hävetä. Kaikista lapsista ja nuorista ei tule standardin mukaisia, vaikka mitä tehtäisiin. Jos me perheet pystymme elämään tämän faktan kanssa, pitäisi siihen pystyä koko yhteiskunnan. Ärsyttää, miksi sijoitetuille lapsille yritetään automaattisesti iskeä syrjäytyneen yksilön leimaa. Koko ilmaisu "syrjäytynyt" on kummallinen ja liioitteleva. Kuka haluaisi omaa lastaan nimiteltävän näin?

    Oli antoisaa lukea tuntemuksistasi raskaudesta ja biologisen lapsen syntymästä. Ajatuksesi siitä, että lapsi vain tulee ilman lupia ja byrokratiaa, kuulosti niin tutulta. Meidän perhe on myös kaltaisenne ihmeperhe, johon sijoitettujen lasten jälkeen syntyy biologisia lapsia. Muistan ikuisesti ensimmäisessä synnytyksessäni, miten olin järkyttynyt vastasyntyneen sukupuolesta. Meillä kaikki ovat poikia, ja nyt tuli tyttö: miten tällaisen prinsessan kanssa selvitään! Hyvä, etten pyytänyt kätilöltä sossupalaveria, jossa sijoitusta harkittaisiin vielä uudelleen. Samoin olimme miehen kanssa ihmeissämme synnäriltä lähtemisestä: saammeko varmasti viedä vauvan tästä näin vaan, eikö mitään palavereja, tutustumisjaksoa?

    Minun mielestäni näin päin elettäessä parasta on, että ketään ei ole tarvinnut sen kummemmin valmentaa sijaissisaruuteen. Vauvat ovat ottaneet paikkansa isoveljien sydämestä kukin luonnollisella tavallaan. Vauvojen kasvaessa sisaruussuhde on kasvanut samalla. Näille pienille ei ole olemassa mitään muuta perhettä kuin se, mihin isoveljet kuuluvat.

    Huom! En halua millään tavalla panna sijaisperheitä paremmuusjärjestykseen. Joka ikinen sijaisperhe tekee mahtavaa työtä - tsemppiä kaikille! Ja erityisen antoisia päiviä Metsärantaan! On siinä sinulla kolme aarretta:)

    T. Lomaileva äiti

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi, jonka löysin eilen.kaksi päivää ja yötä olen aina tilaisuuden tullen tätä lukenut ja itkenyt. Itse kahden pienen lapsen äiti ja haaveilen sijaisäitiydestä. Mieheni ei ole yhtä varma asiasta.
    Kauniita ajatuksia jotka saa miettimään elämää.
    Rakkauden täyteistä kevättä teidän koko perheelle! Kohtahan se on jo kesä :)

    VastaaPoista
  4. Minä kans löysin tämän blogin äskettäin kun hain netistä tietoa sijaisvanhemmuudesta. Olemme tahattomasti lapsettomia ja parhaillaan pride-valmennuksessa. Haaveena on, että perheeseemme tulisi piakkoin uusi jäsen <3 ihania juttuja olet tänne aiheesta kirjoitellut, kiitos siitä. -Titiuu

    VastaaPoista
  5. Palasin jälleen katsomaan, oisko uusia päivityksiä :) Ihanaa kevättä sinne teille ja tulehan jossain kohden kertomaan kuinka arki rullaa <3

    VastaaPoista
  6. Huh mikä blogi!! Ahmin koko blogin alusta loppuun tässä parin päivän sisällä. Kirjoitat todella hienosti ja kauniisti, useamman kerran itkin ja nauroin! :) Odotan todella jos saisin jatkoa! :) Meillä lapsettomuushoidoilla (tosin niillä "lievimmillä") saatu esikoinen ja kovasti toivotaan jossain kohtaa elämää että saataisiin myös sijaislapsi/-lapsia. Olen aina toivonut useampaa lasta. Tämä blogi sai minut ajattelemaan että miksi kovin montaa kertaa kärisisin niistä hormoonilääkkeiden erilaisista vaikutuksista kun voisin niitä lapsia saada muillakin keinoin ja samalla auttaa jotain vaikeassa tilanteessa olevaa perhettä/lasta! :) KIITOS!

    VastaaPoista