sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tunnustus

Olen ollut väärässä. Siinä se. Minä olen ollut väärässä. Oliko tuo vaikea kirjoittaa, ei.
Seuraavat sanat on vaikeampia....

Missä olen sitten ollut väärässä... siinä, että biologista ja sijoitettua lasta voisi rakastaa samoin, ei voi. Molempia rakastaa. Toisen rakastaminen on helppoa ja itsestään selvää. Toisen rakastaminen on sydäntä särkevää. Huoli lapsen pärjäämisestä, hänen tulevaisuudestaan on läsnä päivittäin. Biologinen suku on mielessä kun lasta katsoo, koska piirteet on heidän. Lasta kuitenkin rakastaa, paljon. Hän kuuluu perheeseen. Niin kauan kun on tarve. Sydämeen hän kuuluu aina. Hieman raskaampana kuin muut.

Minulla on ollut hirveä tarve pärjätä Peikon kanssa, näyttää kaikille kuinka hienosti ollaan pärjätty.
Näyttää kuinka MINÄ olen hänet pimeästä nostanut. PAH!!! Ego, tuo katala liero!! SE on pitänyt käsiä silmilläni, estänyt minua näkemästä itselleni päiväselvän asian. Toista ei voi tahdolla parantaa, ei rakkaudella, ei millään. Voi vain tehdä parhaansa. Ei yhtään enempää, ei yhtään vähempää.

Peikko on ihana poika, meidän perheen jäsen. Minun Poika. Rakas sellainen. Mutta minun käsissäni ei ole se, jos hän joskus elämänsä aikana tarvitseekin jotain muuta eheytyäkseen. Tai jos hänen pieni sisin on niin murtunut, että se ei koskaan korjaannu. Se ei ole minun päätettävissä. En pysty muuta kun toivomaan parasta ja luomaan Peikolle turvallisen lapsuuden meidän perheessä.
Toivon sydämeni pohjasta, että hän on perheemme jäsen vielä sadan vuoden päästäkin.

Tämä asia kun minulle valkeni erään ihanan entisen sijaisäidin kanssa keskustellessa, loukkaannuin ensin. Kunnes loukkaantuminen vaihtui suruun, illan asiaa itkettyäni menin nukkumaan. Aamulla heräsin hymyillen.
Tuo ihana nainen oli paljastanut minusta vahvan Egonpullistuman, pifffffffff, se on nyt puhkastu. Kiitos hänelle <3 Kiitos rohkeudestasi olla suora ja puhua asioista suoraan, sensuroimatta <3 Laitoit pääni pursuamaan uusia ajatuksia, uusia tapoja ajatella!

Onneksi olen nainen!!! Koska nainen voi muuttaa mieltään monta kertaa päivässä, aina parempaan suuntaan. Tuon Alamökissä vietetyn iltapäivän jälkeen olen taas hippusen parempi sijaisäiti. Hieman armollisempi itselleni. Minulla on hieman pienempi ego. Olen askeleen lähempänä sitä mikä minusta isona tulee. Annan taian ja ihmeiden täyttää arkemme edelleen <3







9 kommenttia:

  1. Egopullistumaa kehiin vain, sillä sä olet sen ansainnut. Tarkoitan siis, että taitosi kertoa asioista on jotain sellaista, että siihen jää koukkuun. Kerrot myös hyvin rohkeasti ja peittelemättä elämän iloista ja suruista, isoista asioista. Oletkohan mahdollisesti ajatellut kirjan kirjoittamista? Jos et, niin kannattaisi harkita. Mä lupaan heti ostaa yhden kirjan itselleni ja eiköhän muutaman voisi ostaa lahjaksi myös lähimmilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi! Kirjan oon alottanut monta kertaa, mutta ne ei ole päässyt etusivua pidemmälle. :D Nyt on taas yksi aluillaan, se kyllä alkoi niin rankalla tekstilä, että ei sitä kenellekkään kannata ostaa :D ;) Katotaan pääsenkö tämän kanssa takakanteen asti ;)

      Poista
  2. Ja se on kyllä raskasta ymmärtää ettei mikään rakkaus, ei tahto, ei näitä voi pelastaa. Ei ainakaan kaikkia, ei niitä todella vaurioituneita. Sen ajatuksen kanssa on hurja elää, surullistakin, mutta sisäistettävä se on. -huoh-
    / Toinen sijaisäiti joka kaipaa myös samanhenkistä juttuseuraa ja onkin ymmärtänyt nyt sellaisia lähelleen haalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän raadollisuus yrittää paiskata märkää rättiä naamalle näiden lasten kanssa.. Ei muu auta kun heittää hieman keijupölyä siihen ja jatkaa matkaa.
      Kuuluthan fb:ssä sijaisvanhempien ryhmään? Jos et, niin laita minulle s.postia, niin lisään sinut sinne!

      Poista
    2. Lähetin spostia, kiitos vinkistä, en ole tiennyt moisesta ryhmästä mitään.

      Poista
  3. komppaan ensimmäistä kommentoijaa, niin hienosti kerroit millaista sijaisvanhempien rakkaus on. Se ei ole samanlaista kuin omaan lapseen, mutta rakkautta kuitenkin! Tästä blogista saa tärkeää "vertaistukea". Luin tätä jo ennen kuin meistä tuli sijaisvanhempia. Tätä aihetta käsitteleviä blogeja kun on niin vähän. Osaat niin hienosti kertoa tuntemuksista. Kaunistelematta.Mutta kuitenkaan ketään loukkaamatta!!!

    Tuo vertaistuki on kyllä tosi tärkeä juttu. Itse odotankin innolla, koska meidän uusien sijaisvanhempien ryhmä alkaa kokoontumaan täällä keski-suomessa. Tottahan se nimittäin on, että sijaisvanhemmat tuntemukset ymmärtää parhaiten toinen sijaisvanhempi. Ja sieltä saa hyvää perspektiiviä asioihin!

    Ihanaa alku syksyä koko teidän perheelle! Ja kovasti tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei ole helppoa. Rakkauskin on kuitenkin tunne. Toisten rakastaminen tulee luonnostaa, toisten rakastaminen vaatiikin vähän tahdonlujuutta ;)
      Tämä on vaan välillä niin raastavaa, että itkettää lapsen puolesta. Itkee lapsen menetettyä elämää sen oman perheensä kanssa. Mutta uskon, että näin sen on pitänyt mennäkin. Meitä sijaisvanhempia ohjaa joku tähdissä kirjoitettu sopimus. Otetaan koppi juuri siitä lapsesta joka meille kuuluu. Siinä on ihan sama mitä kukakin sanoo, se on vaan tehtävä <3

      Samaa haluan sulle toitottaa kun edelliselle kommentoijalle, että kuuluthan fb:n sijaisvanhempi ryhmään? Sieltä löytyy aina se jolla menee vähän huonommin kuin itsellä ;) :D :D

      Iloista syksyä teillekin!!

      Poista
  4. Kivi vierähti sydämeltä. Kaksi kuukautta sijaisäitiyttä takana ja olen jo pelännyt olevani viallinen. Tunteita on, moniakin. Rakkaudestakin jo voi puhua. Rakkaus on erilaista, en uskonutkaan sen koskaan samanlaiseksi muuttuvan kuin biologista lasta kohtaa, mutta eroavaisuudet yllätti totaalisesti. Oma työ on paljastanut elämän raadollisuuden siitä, ettei kaikkia voi pelastaa. On vain pyrittävä parempaan, ajateltava miten hyvä lapsen on olla perheessä, ei laitoksessa tai huonoissa oloissa.

    Mullekin sopisi vinkkailla fb-ryhmästä. En löytänyt sähköpostiasi, mutta mut tavoittaa pappadiippa@gmail.com

    -Johanna Pappadiippa-blogista

    VastaaPoista
  5. Et oo viallinen, enkä minäkään vaikka välillä tunnun katselevan maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi ;) Kaikki tunteet on tärkeitä ja oikein. Onneksi rakkautta on niin monenlaista kun maailmassa on lapsia <3
    Me tehdään tärkeää työtä, laitetaan itsemme 100%peliin, muuten se on menetetty jo nyt. Aina pitää kuitenkin olla toivoa ja uskoa siihen, että juuri se oma Peikkolapsi kasvaa järkeväksi aikuiseksi. Hullukshan tässä muuten tulis :)


    Sijaisvanhempien fb sivuilla on nyt semmoinen tilanne, että siihen otetaan vain 100 jäsentä. Vaihtuvuutta on jonkinverran. Ja jäseniä taitaa tällähetkellä olla 97, en tiedä kuinka moni jonottaa sinne pääsyä. Laitoin sulle kuitenkin s.postia :)

    VastaaPoista