perjantai 12. joulukuuta 2014

vastaus

Taas tuli pyyntö kertoa niistä vaikeammista ajatuksista ja tunteista. Selvä.
Kaikkein kamalinta on kun pieni vauvasemme joutuu sivusta katsomaan Peikon silmitöntä raivoamista. Pieni ihminen joka ihailee veljeään, katsoo kun veli hyökkää äidin kimppuun sokeana raivosta. Yleensä aiheena on ulos lähteminen, jos on liikaa virtaa ja sisätilat on liian pienet sen purkamiseen.  Kun Peikko pääsee ulos on homma takana, eikä malttaisi edes lähteä takasin sisään kun ulkona on niin kivaa.

Se on myös kamalaa kun pieni lapsi syöksyy jonnekkin todella pimeään. Sinne ei itse ylety. Ja kun sitä vierestä katsoo, pelottaa.

Ensimmäisen vuoden aikana ihminen rakentaa perustan itselleen. Se on koko elämän tärkein vuosi. Mitä tapahtuu kun tuon ensimmäisen vuoden aikana hoito ei ole ollut sitä mitä sen pitäisi. Kun vauva on joutunut olemaan ilman hoitoa, ilman katseita, kosketusta, huomaamista, ruokaa. Joutunut itkemään itsensä uneen tarpeet tyydyttymättä. Se seuraa aikuisuuteen saakka, epävarmuus. Pelko menettämisestä on niin valtava, että itse käytöksellään aiheuttaa menetyksen. Tietoisesti, siltä minusta ainakin tuntuu. Meillä tuon pelon kohteena olen minä. Äidin menettämisen pelko on niin valtava. Vaikka kuinka sanon, että pieni ei voi tehdä mitään että minut menettäisi, ei pelko helpota. Se saa minut epäilemään sanojani. Entä jos jonain päivänä tulee se hetki, että en enää jaksa. En voikkaan enää uhrata tämän perheen jäseniä hänen pelkonsa alttarille.

Mä uskon, että ihminen luo itse oman todellisuutensa. Pelko ruokkii pelkoa ja pahimmat pelot toteutuu.
Siksi en mielelläni puhu kaikkein pahimmista kauhuskenaarioista, koska ajattelen niin luovani sen todelliseksi. Annan sille voimaa. Keskityn positiiviseen ja hyvään.

Näen tuon kaiken lisäksi pienen Pojan joka tuli meille todella rankoilla papereilla. Joka osottautui ihan joksikin muuksi. Pieneksi pojaksi, jolla on ongelmia, mutta niistä selvitään. Pieneksi pojaksi, jolla on todella paha 4v uhma. Pakko käydä jopa lukemassa mammapalstoja, ihan siksi, että näen muidenkin tuon ikäisten olevan sarvia vaille kammotuksia. Se helpottaa :D
Vauvanen joutuu nyt sivusta seuraamaan tilanteita, mutta näkee myös, että niiden jälkeen sovitaan. Halataan ja suukotellaan. Olisiko minulla vauvasta ilman Peikon tuomia oppeja? Jos olisin uskonut lääkäreiden sanomia asioita minkälainen Peikko olisi nyt?

Onneks mua on pyydetty näistä kirjottamaan!!! Nythän mä hokasin oikeasti, että en halua semmoista tulevaisuutta mihin nyt ollaan menossa!! Kamalaa mitä mä oon taas tehnyt!! Nyt kääntyi ajatusten kelkka pois jyrkänteeltä ja lähtee kohti seesteistä tulevaisuutta!! Mun mieli on ollut aika synkissä tunnelmissa tän syksyn ajan. Nyt loppu. Peikolla on uhma. PISTE. Se menee ohi. Nyt. Peikko on kiltti ja ihana poika.

Vaikeita asioita saa tehtyä ihan mistä vaan. Vain oma ajattelutapa on se mitä voi muuttaa. Elämä on kärsimystä, sanoi buddha puun alla istuessaan. Hittoako siellä istui. Olis lähtenyt vaikka tanssimaan!! Kärsimys on jokaisen omassa päässä!!

5 kommenttia:

  1. Sita varmasti usein liikaa, aivan liikaa omaa historiaansa peilatessaan luo itselleen kauhuuksien käsikirjoituksen. Joo on toki hyvä olla tietoinen omista juuristaan ja elämäntavasta sen ympärillä. Jättäähän ne jäljen.
    Mutta entä jos me kykenisimmekin elämään enemmän hetkessä. Niinkuin ystävämme ja sielujemme peilit, koirat. Ne eivät mennneistä kauhuistaan, ´johtamiseen kyvyttömistä, tietoisesti ilkeistä ihmisistä, laumattomuudesta tms. vedä enään mitää perässään tai työnnä edellään sen jälkeen kun rinnalla on hyvä tasapainoinen johtaja, hyvä rakkaudellinen lauma. Itse olen tyyneyteeni saanut uskoa siihen että tulevaisuus on suurimmalta osin ennalta määrättyjä vaihtoehtoja. Itse päätämme mihin tartumme ja ennenkaikkea mitä uskomme niiden vaihtoehtojen antavan.Miten päätämme ne nahoisamme tuntea. Jos joku asia menee reisille ja viemärikaivoon, eise tarkoita että seuraavakin asia menee. Tai että kyseisellä asialla ei ole edes mahdollisuutta onnistua. Ja elämme hetkessä. Emme tunne historian palaneen karvan katkua, emme pelkää huomista usvaa. Enkä tarkoita sitä että asioihin ei kannataisi varautua. Itse kullakin on kotivakuutus, ajellaan earbagit ratin takana ja sivuvahvikkeet kyljissä, pyöräilykypärät päässä fillaroidaan. Harva meistä varmasti silti ajattelee että varmaan se koti siellä nyt palaa tai vesivahinkoon hukkuu tai kolarin tässä ajelen. Turhaa on tulevaisuutta, jota emme voi siltä osin muuttaa, etukäteen kauhistella. Sama kun tietää että tuli on polttava ja silti sinne kätensä tahallaan työntää.
    Eli nähnäkseni se että jollakin pienellä ihmisellä on traumaattinen vauva-aika, tarkoittane sitä etteikö hän oppisi ajattelemaan samoin kuin aikuinen jolla ei ole lapsuuden traumaa., onnistumiseen valinnoissaan. Mutta varmasti henkisesti peruskalliota vahvemman esimerkin se vaatii. Sama pieni ihminen olisi uhmassaan ollut kuin härkä punaisen vaatteen edessä ilman traumaa. Nyt hän on pistety härkä sen punaisen vaatteen edessä. Mutta kun hän kerta toisensa jälkeen huomaa ettei tuo ihminen tuossa olekkaan toreadoori joka aikoo pistää lisää, vaan turvallinen ja lämmin, vankka ja luottavainen vanhempi, punainen vaate häviää ja pistohaavat paranevat.
    Voimia ja luottamusta ystäväiseni, olet parhaasi tekevä äiti myös tuolle pikkuhärälle, luota siihen <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä kirjoituksesta. Sanoo kahden peikkolapsen äitisijainen, joka lukee koko blogisi läpi kunhan taas tulee ilta.
    T.anne

    VastaaPoista
  3. Hei, kiitos Sinulle kovasti blogistasi. Olen iloinen löytäessäni sen. Mietin itsekkin blogin krjoittamisen aloittamista. Olemme juuri Pride valmennuksen puolessa välissä. Valmennus herättää monenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia. Kirjoitat ihanasti. Lukiessani kirjoituksiasi tunteita meni laidasta laitaan. Toivon Sinulle jaksamista pienen Peikon kanssa. Olet tärkeä! Terkuin minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Minna! :) Ja Onnea matkaan! Hyvä, että herätti ajatuksia. Niitä tarvitsette nyt!

      Poista
    2. Niin ja anna palaa vaan! Siis blogin kanssa! Se ehkä pelasti minut.

      Poista